Pieneläinvastaanottomme Lopen Läyliäisissä sijaitsee maalaismaisemassa rauhallisessa ympäristössä eläinlääkärin kodin pihapiirin välittömässä läheisyydessä. Meille ajat Karkkilasta n. 15minuutissa, Lopen kirkonkylältä n. 20minuutissa, Läyliäisten kylältä alle 5minuutissa. Hyvinkäältä tai Riihimäeltä matka maalaisvastaanotolle taittuu n. 30 minuutissa. Vastaanoton edessä on hyvin parkkitilaa ja isoimmankin hevostraileriyhdistelmän saa vaivatta pihalla ympäri ilman peruutuksia. Hoidamme mielellämme kaikenlaisia eläimiä kokoon ja rotuun katsomatta. Myös rescuekoirat ovat tervetulleita hoitoomme.
Eläinlääkinnässä pidämme tärkeänä potilaan kokonaisvaltaista hoitoa alusta loppuun asti. Investoimme jatkuvasti moderniin kalustoon ja henkilöstömme osaamiseen, jotta potilaamme saavat parasta mahdollista hoitoa. Usein hoitosuhteemme omistajan lemmikin kanssa kestää elämän ensimetreistä loppuun asti. Olemme kiinnittäneet huomiota ajanmukaisiin ja siisteihin vastaanottotiloihimme ja kattavasta laboratoriostamme saamme tulokset nopeasti jopa vastaanottokäynnin aikana.
Päämääränämme on päästä tehokkaasti diagnoosiin ja suunnitella potilaskohtaisesti diagnoosin mukaan hoito. Vastaanottokäynnin jälkeen potilas saa kotiin selkeät jatkohoito-ohjeet kirjallisesti.
Klinikallamme on kattava lääkevarasto, jotta potilas saa poikkeuksetta vastaanottokäynnin jälkeen mukaan kotiin kaikki tarvitsemansa lääkitykset, jotta voit jatkaa hoitoa vaivatta kotona. Terapeuttiset ruokavaliot löytyvät myös tavallisimpien sairauksien hoitoon LoppiVetistä.
Ortopedinen kirurgia on ainoa eläinlääkinnän ala, jota emme tarjoa. Ortopedista kirurgiaa vaativat potilaat ohjaamme luotettavien yhteistyökumppaniemme hoitoon.
LoppiVetin intohimona on nautojen terveydenhuolto, jota teemme sydämestä myös naapurikuntien alueelle.
Eläinlääketiede kehittyy koko ajan nopeasti, siksi on tärkeää pyrkiä pitämään yllä ammattitaitoaan nykypäivän vaatimuksia vastaavalla tasolla. Ammattitaidon ylläpitämiseksi osallistumme säännöllisesti kotimaisille ja ulkomaisille kursseille.
Olemme pieni ja yksityinen eläinlääkärinvastaanotto. Eläinlääkärimme ovat Suomen Eläinlääkäriliiton jäseniä ja noudattavat liiton asettamaa hyvää ja eettistä eläinlääkintätapaa.